Evankeliumi leviää tv:n välityksellä
Jumalan tahto on, että evankeliumi saavuttaa kaikki ihmiset. Evankeliumin julistaminen tv:n välityksellä on tehokasta, sillä tv:n avulla voidaan tavoittaa suuria ihmisjoukkoja. Hengellisiä tv-ohjelmia katsovat myös sellaiset ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta tule hengellisiin tilaisuuksiin.
Jo 1990-luvulla Jumala ilmoitti Ester Aili Heinoselle uninäyssä, että Suomessa ja Pohjoismaissa sekä Virossa, tulisi olemaan hengellinen televisiokanava. Kun hän vuonna 2002 oli toipumassa leikkauksesta, Jumala muistutti häntä unessa tästä aikaisemmasta uninäystä ja käski häntä soittamaan Martti-nimiselle miehelle, jolla olisi jo kanava hallussaan. Ester Aili ihmetteli, mistä hän sellaisen ihmisen löytäisi. Soitettuaan ystävälleen ja kerrottuaan asiasta, hän sai Martti Ojareksen yhteystiedot, ja sai välittää Jumalan viestin. Näin hän sai Jumalan armosta olla auttamassa uskovia uskomaan Jumalan antamaan näkyyn hengellisestä televisiokanavasta. Vuonna 2003 perustettiin Taivas TV7 -kanava, ja loppu onkin historiaa, johon kirjoitetaan joka päivä uusi luku.
Vuonna 2010 Ester Aili ryhtyi Jumalan kehotuksesta tekemään Reunalla-ohjelmasarjaa Taivas TV7 -kanavalla. Reunalla-ohjelmaa tehtiin 11 jaksoa:
CDF:n tulevaisuudennäkynä on jatkaa tv-työn tekemistä, jotta evankeliumi voisi saavuttaa mahdollisimman monta ihmistä.